Oli kesäloma, jolloin oltiin päästy 3-luokalta. Ystävyytemme alkoi siitä, kun näin Vilman Kaupassa, ja menin moikkaamaan ja kysyin " Mitä sää teet tännään?" No, eipä Vilmalla ollut sen kummempaa tekemistä joten me mentiin meille leipomaan. 4-luokalla olimme edelleen rinnakkaisluokilla, mutta silti oltiin kavereita. 5-luokalla (edelleen rinnakkaisluokilla) emme juurikaan oltu yhdessä, mutta 6-luokalla (rinnakkaisluokilla) välit läheni, ja ollaan vietetty tooosi paljon aikaa yhdessä!
Välillä on ollut riitaa, mutta aina on saatu selvitettyä välit. Nythän me mennäänkin jo 7-luokalle, ja päästään vihdoin samalle luokalle.
Yhteisiä muistoja: Leirikoulut, hevostelu, kaupunkireissut, yökylät, tyttöjen liikkatunnit:D... Ja viime Helmikuun Apassionata-matka... Niitä on paljon.
Kerronpa vähän lisää vaikka siitä Apassionata-matkasta. Elikkä voitin Facebookissa Pollen kilpailusta 2 ilmaislippua sinne Apassionataan ja pyysin Vilman matkaan. Kahdestaan junalla suuntasimme kohti Helsinkiä, runsaiden herkkujen kera tietysti! Kun päästiin perille, meitä tuli hakemaan tuttu aikuinen, ja käveltiin Hartwall-areenalle. Koko esitys kesti noin 2 tuntia, otettiin paljon kuvia ja videoita. sitten jo samana iltana lähdettiin junalla takaisin. Keskiyön aikaan alettiin nukkumaan, mutta oli vaikea nukkua, junasta kuului niin kova ääni kun se liikkui. Vilmakin heräsi parin tunnin päästä ja sillä oli paha olo niin se sitten oksensi vessaan, kohta jatkettiinkin unia aamuun asti. Kun oltiin Oulun keskustassa niin sieltä meitä tultiin hakemaan. Se oli mukava reissu. Kaikesta en nyt jaksa alkaa kertomaan, mutta paljon me ollaan yhdessä tehty.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti